![]() |
![]() |
||
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
ottelut | sarjataulukko | kalenteri | tilastot
LehPa/C - KuPS/Cn Juniori Cup 26.4.2009Lehpan P94-joukkue aloitti virallisen pelikautensa junioricupin pelillä sunnuntaina 26.4 Lehmon urheilukeskuksen hiekalla. Vastassa oli KuPS/Cn eli vuotta nuorempien kuopiolaisten edustusjoukkue. Kunnan kenttämestarin 4 päivän urakoinnin ja Kurosen Vesan sekä monen muun avustuksella saimme kuin saimmekin urheilukeskuksen hiekan pelikuntoon ja maalit irrotettua jäisestä lumihangesta, kiitos kaikille. Peli alkoi tunnustellen hieman ahtaalta tuntuvalla kentällä koska olosuhteista johtuen minimimittoihin tehdyllä kentällä ei juuri ollut ylimääräistä tilaa. KuPS onnistui paremmin pallon liikuttelussa ja omassa syöttöpelissään paremman tekniikan avulla, mitä olimme odottaneetkin. Peli sai LehPan kannalta hieman vaikean alun kun KuPS:lle tuomittiin rankkari hieman kevyen oloisesti, ja peli oli 0-1. KuPS hallitsi edelleen keskikenttää ja sai useita läpisyöttöjä puolustuslinjamme läpi. Lehpalla oli omat tilanteet jotka saatiin pääosin luotua pitkillä läpisyötöillä kärjille. KuPS siirtyi 2-0 johtoon laidalta tulleen läpiajon päätteeksi ohjauksella maalin edestä. Lehpa tasoitti Jani Kosusen osumalla, Jani riisti pallon rankkarialueella ja sijoitti ohi maalivahdin tilanteeksi 1-2. KuPS siirtyi vielä 1-3 johtoon läpiajon päätteeksi hieman onnekkaasti, Theo ehti hyökkääjää ennen palloon läpiajossa ja torjui hienosti mutta epäonneksi torjuttu pallo osui KuPS hyökkääjää kasvoihin ja pomppi maaliin. Jani Kosunen jatkoi maalitehtailuaan ja juoksi topparin ohi ja sijoitti maalivahdin ohi tilanteeksi 2-3. Ensimmäisen puoliajan maalintekokisa ei vielä loppunut vaan KuPS pääsi jälleen ohittamaan Theon vapaasta tilanteesta ja peli oli 2-4. Jani Kosunen taisteli pallosta vastustajan rankkarialueella kun toppari joutui rikkomaan ja nyt Lehpalle rankkari jonka Jani itse pisti sisään ja viimeisteli samalla hattutempun, ja tilanne 3-4. Eka jaksolla Lehpalla oli useampiakin paikkoja mm. Topilla, Teemulla rankkarialueella sekä Abdilla yksi hyvä laukaus, mutta maalit jäivät tällä kertaa tekemättä. Toinen puoliaika oli huomattavasti tasaisempaa peliä, Lehpa haki tasoitusta vaikka KuPS hienokseltaan hallitsikin keskikenttää ja laukoi huomattavasti kauempaa kuin ensimmäisellä puoliajalla. Lehpa taas ei pystynyt samalla tavalla juoksemaan pystypalloja läpi kuin ensimmäisellä puoliajalla mutta toisaalta saimme laitojen kautta enemmän tilanteita mm. Eeron pitkät heitot pienellä kentällä olivat vaikeita vastustajalle. Janilla oli yksi paikka kavennukseen mutta nosto maalivahdin yli meni hieman yli maalin. Erikoistilanteesta Tatu laukoi vaparin suoraan mutta hieman yli maalin. Hyvän painostusvaiheen kesken KuPS lopetti toiveet tasoituksesta toisen puoliajan loppupuolella 16 rajalta sijoituksella takanurkkaan ja peli oli 3-5 mihin tulokseen ottelu myös päättyi. KuPS voitti ansaitusti hallittuaan keskikentän peliä ja pystyen pitämään palloa rauhallisemmin omilla. Maalintekijät: Jani Kosunen 3
Valmentajan terveisiä pojille: Pelin perusteella meille selkeitä kehityskohteita: - Keskikenttämme pitää pystyä rauhoittamaan peliä ja tarvittaessa pitämään palloa omalla joukkueella helpompien syöttöjen kautta omaa hyökkäystä ja puolustusta hyödyksi käyttäen. - Lisäksi koko joukkueen on saatava 1-2 kosketuksen syöttöjä selvästi lisää. - Kaikki huom! Pallottomien miesten täytyy liikkua enemmän ja osallistua peliin enemmän tekemällä itsensä pelattavaksi ja/tai tilaa muille pelata. - Puolustuksen osalta muutamia selvennyksiä pelitaktiikkaan erityisesti sivuttainen painopisteen siirtoon pallolliselle puolelle, jolla saadaan keskeltä läpiajot kuriin varmistuksella. Myös opetellaan puolustamaan vastustaja nurkkiin ja pidetään keskusta puhtaana. - Hyökkäyksen pitää myös pystyä vaihtelevampaan peliin eli syöttämään ykkösellä silloin kun on ahdasta, myös taaksepäin. Toisaalta pystyä pitämään palloa silloin kun tarvitsemme keskikenttää apuun hyökkäykseen. Myös sivuttaissuunnassa pallotonta liikkumista täytyy saada enemmän, jolloin saadaan vastustajan puolustus liikkeelle ja tilaa pelata, näin myös paitsioiden määrä pienenee kun ei liikuta liikaa pystysuuntaan. - Valmentajalle selkeä kehityskohde on että harjoittelemme erikoistilanteita ja opettelemme niihin peruskuviot, jolloin kaikki tietää miten pelataan kulmat, vaparit, pitkät heitot jne. Ti 28.4 harkat hiekalla klo 18.15 J-P/Valmentaja | ||
|
|
|||
![]() |
|
||