![]() |
![]() |
||
![]() |
|
![]() |
|
![]() |
ottelut | sarjataulukko | kalenteri | tilastot
Ottelu alkoi Lehpalle erittäin hankalasti kun 4 min kohdalla maalivahtimme Theo kaatoi läpiajo tilanteessa Nurmeksen hyökkääjän ja sai punaisen kortin, maaliin siirtyi Mikko. Tilanteesta annetun rankkarin laittoi Nurmes sisään Mikon käsien vierestä, tilanne 1-0. Pelillisesti ei ehtinyt kulua kuin 3 min edellisestä kun Lehpan puolustuksen virheestä sai Nurmes jälleen läpiajon jonka myös viimeisteli tilanteeksi 2-0. Lehpa sai tämän jälkeen pelin rauhoittumaan ja peli tasoittui, saimme mahdollisuuden kavennukseen kun Nurmes puolestaan rikkoi rankkarialueella ja saimme rankkarin. Viimeistely ontui edelleen ja ei maalia. Lopulta pienen painostuksen päätteeksi saimme toisen rankkarin minkä laittoi sisään Miro-Markus Kettunen, joka avasi näin maalitilinsä. Pieni löysäily hyvän pelinhallinnan ja maalin jälkeen antoi taas vastustajalle maalipaikan minkä se myös käytti hyväkseen, loppunumerot 3-1 jäivät voimaan. Peli oli jatkoa aikaisemmille 2 pelille missä oli mahdollisuudet voittaa mutta hetkelliset alisuorittamiset ja vastustajalle ”annetut” helpot maalit käänsivät taas pelin tappioksi. | ||
|
|
|||
![]() |
|
||