 |
Ottelut
| Otteluraportti: 4.8.2008 Pojat-93 Piirisarja Kuopio | |
| KuPS/j-liiga 1-0 LehPa (0-0)
| |
Maalit:
1-0 KuPS
LehPa:n P-93 joukkue aloitti syyskierroksen vieraspelillä Kuopiossa KuPs/junnuliigaa vastaan maanantaina. Lehmolaisten pelissä näkyi, että joukkue ei ole oikeastaan koko kesänä päässyt harjoittelemaan koko ryhmällä. Harjoittelua on sotkenut pakolliset "rippikoululeirit", joita pojat ovat kesän mittaan suorittaneet. Tämä näkyi ennen kaikkea joukkuepelaamisen epävarmuudessa. Toisaalta Kuopiolaiset ovat painineet samojen ongelmien kanssa, joten se ei ole selitys. Tuttua "tsemppiä" ja yritystä oli kyllä ihan riittämiin. Näin ollen pelistä ei muodostunut kovin hyvätasoista. Peli aaltoili puolelta toiselle, mutta varsinaisia maalipaikkoja ei ensimmäisellä puoliajalla kumpikaan pystynyt luomaan. Puoliaikatulos olikin 0-0.
Toinen puoli alkoi lievällä LehPa:n painostuksella ja noin 10min kohdalla pääsi Olli Heiskanen karkuun KuPS:n puolustukselta. Ollin hieno sijoitus osui kuitenkin epäonneksi tolppaan. Kimmonneen pallon kimppuun kerkisi ensimmäisenä KuPs:in puolustajat, jotka siivosivat pallon pois. Tämän jälkeen peli aaltoili puolelta toiselle. Parhaimmat paikat loi kotijoukkue. Pariin otteeseen LehPa:n puolustajat saivat siivota pallon maaliviivalta väljemmille vesille. Noin 20min pelin kohdalla lähti pitkä keskityspallo KuPs:in puolustusalueelta kohti LehPa:n 16m. rajaa. Puolustus teki pienen arviointi virheen eikä ylettynyt puskemaan palloa ja näin KuPs:in hyökkääjät pääsivät karkuun. Hyvin pelannut maalivahti Aleksi Kinnunen sai torjuttua läpiajon vain osittain ja niin KuPs:ilaiset saivat tehtyä ottelun ainokaisen. Loppupeli olikin sitten ankaraa vääntöä, LehPa pelasi riskillä ja KuPs teki vastahyökkäyksiä. Maaleja ei kuitenkaan enempää tullut ja näin KuPs vei pisteet.
Kaikki pelaajat kyllä taistelivat urheasti, ottelu oli hyvin tasainen ja olisi voinut kääntyä myös toisin. Mutta pallo on pyöreä! Joukkueella on hyvin pelatun ottelun jälkeen tapana aina palkita kolme ns."tsempparia" Risto Kinnusen lahjoittamilla limupulloilla. Tällä kertaa palkinnot menivät Teemu Toivaselle, Aleksi Honkaselle ja Eero Pulkkiselle. LehPa:lle vieraspelit eivät ole olleet kovin hyviä tällä kaudella, niistä on saatu vain 1 piste. No nyt on sitten seuraavaksi kaksi kotipeliä, joista ensimmäinen 12.8, jolloin vastaan asettuu sarjajohtaja KuPs/Dn.
Kirjoittanut VK
|
|